Roadtrip Dacia Bigsterillä
DACIA BIGSTER – ROADTRIPILLÄ, LÄHES KESTOTESTISSÄ
28.8.2025
Dacia Bigsterillä 3 360 km ajoa kahdessa viikossa, vaihtelevissa olosuhteissa. Voisi puhua jo kestotestistä, varsinkin kun ajo piti sisällään lähes kaiken mitä kestotestin aikana yleensä koetaan, ainoastaan jäällä ja lumella ajo jäi suorittamatta.
Pihallamme kiiltää uusi hieno Dacia Bigster vm. 2025. Bigster on Dacian harppaus uuteen isompaan kokoluokkaan. Kyseisen auton mittarilukema on 8000 kilometriä ennen reissuun lähtöä.
Auton pakkaaminen: kamaa meillä on paljon. Niin paljon, etteivät ne millään mahtuneet kompaktin kokoluokan farmariimme. Oikeasti hieman jännitti, mahtuvatko ne Bigsteriin? Mahtuivat ne, tilaa jäi vielä hieman jäljelle. Sitten matkaan, tien päälle, keula kohti Saimaata ja Holiday Club:ia.
Saimaalla pidettiin viikonlopun aikana Saimaa Cycling pyöräilytapahtuma, johon tyttäremme osallistui, 100 km matkalle. Osallistuimme huolto- ja tukijoukkoihin. Matka Saimaalle meni autoon tutustuessa, erilaisia toimintoja autossa on sen verran, ettei kaikkia oppinut vielä tässä vaiheessa. Tärkeimmät toiminnot olivat kuitenkin nopeasti haltuun otettavissa. Näistä mainitsen tässä vaiheessa itselleni ajajan roolissa pari tärkeää/mielenkiintoista:
Penkin säätö 172 cm pitkälle kuljettajalle oli kohtuullisen hyvin tehtävissä, miellyttävä ajoasento löytyi. Tämä ei ole tämän kokoluokan autoissa itsestään selvyys ja isommissa autoissa tullut joskus vastaan tilanne, ettei se ole mahdollista. Joillakin automerkeillä tuntuu olevan ajatus isot autot – isot kuljettajat. Tällöin penkin ja ratin säätäminen niin että ajoasento on toisaalta sopivan leppoisa, toisaalta jalkoja, selkää yms riittävästi tukeva ja ryhdikäs, on ollut minulle haastavaa tai jopa mahdotonta. Dacia Bigsterissä säädöt olivat itselleni vähintäänkin riittävät ja myöhemmin pitkiä ajotaipaleita tehtäessä oli todettava, että jopa paremmat kuin omassa kalliimmassa farmarissani.
Vakionopeudensäätimen käyttäminen tapahtuu niin kuin monissa muissakin autoissa. Aktivoidaan vakionopeustoiminto ja kun ollaan saavutettu haluttu ajonopeus, ”lukitaan” se ratin vasemmalta puolen löytyvästä näppäimestä. Valitsemani ohjelma seurasi edessä ajavien nopeuksia, hiljentäen vauhtia tarvittaessa (erilaisia vaihtoehtoja on kolme). Bigsterin toteutus on kuitenkin montaa koeajamaani autoa parempi + oman automme toteutusta parempi siinä mielessä, että kun painan kaasua, Bigster reagoi siihen heti ja vauhti kasvaa ihan kuin ilman keskinopeuden säädintä ajaessa. Taasen joissakin autoissa järjestelmä haroo aluksi vastaan, ei anna kiihdyttää tai kiihdytys tapahtuu tosi hitaasti.
On the road ja auton keula kohti pohjoista.
Sunnuntaina ajoimme aurinkoisessa kelissä Kemiin, jossa suoritimme reissun ensimmäisen telttayön Lumilinna campingin alueella. Aamulla jatkoimme Rovaniemelle, jossa allekirjoittanut piti perhonheittokurssin ”läheisellä” joella. Näillä kulmilla 40 km ajo/suunta on matkana pienempi kuin poron kusema eli sitä ei edes lasketa. Kurssi saatiin pidettyä onnistuneesti ja itikat ruokittua. Osa tästä matkasta ajettiin hieman huonompikuntoista hiekkatietä pitkin monttuja väistellen ja irtosoraa tien päällä aluksi hieman varoen. Turhaan, Bigster oli tällä osuudella lähes kuin kotonaan. Tosin edessä ajava ja ”kartturina” toimiva kurssilainen ajoi omalla nelivetoautollaan sellaista vauhtia, että yhdessä hieman tiukemmassa mutkassa tuli tunne, ettei minun kannata enää lisätä vauhtia, 80 kmh nopeus sai riittää. Tunne oli…irtonainen. Nelivetoinen Bigster olisi todennäköisesti vain riemastunut kaasun lisäämisestä tässä kohden.
Myös tienreunaparkkeeraus kurssituspaikalla onnistui Bigsterillä hienosti, vaikka paikka oli rinteessä ja aavistuksen ahdas + epätasainen. Bigsterin maavara + kamerat auttoivat, omalla autollani olisi jäänyt tämäkin tekemättä.
KURSSI OHI
Kaikki olivat tyytyväisiä. Vaimon nouto iltapäivällä Rovaniemen keskustasta. Keskustassa ja uimarannalla oli kuulemma ollut kivaa. Seuraavaksi auton keula kohti Ivaloa.
Ivaloon saavuimme illasta. Majoittuminen päätettiin hoitaa Ivalo River Campingin alueella. Pitkä päivä takana, väsymys painoi päälle ja ajatus telttayöstä ei saanut ilon kiljahduksia aikaiseksi. Niinpä kyselimme vapaita mökkejä.
Fiilikset tähän mennessä autosta ovat hyvät. Autoa on ohjailtu kestopäällysteisellä asfaltilla ja kuoppaisella hiekkatiellä (tässä vaiheessa reissua meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oikeasti tarkoittaa huonokuntoinen tie). Välillä on väistelty poroja, parkkeerattu tien sivuun, ajettu täpötäysien parkkipaikkojen ulkopuolelle, kaikki nämä ovat onnistuneet ongelmitta. 22 senttimetrin maavara on ollut merkittävä ominaisuus kohdatuissa tilanteissa ja automaattivaihteisto + uusi 1,8 L bensakone hybriditekniikalla toimii normioloissa kaikki toiveet täyttäen. Täytyy sanoa, että mitä enemmän Dacialla tuli ajokokemuksia, sitä enemmän auto alkoi miellyttämään.
NORJA JA YLLÄTYKSET
Aamulla lähdettiin jatkamaan matkaa. Lyhyen matkanteon jälkeen vastaan tuli Karhunpesä-niminen ravintola/kahvio, jonka ohi olemme ajaneet usein aikaisemmilla reissuillamme. Vaimo tuumi, että hän olisi halunnut sinne kahville ja syömään lettua, ovat kuulemma hyviä, mutta jälleen ovat parkkipaikat niin täysiä, ettei se taida olla mahdollista. Tuumasin hänelle, että pitkästä aikaa allamme on sellainen auto, jolla ei tarvitse nuukailla pysäköintialueen suhteen. Niinpä kurvasin täpötäydelle pysäköintialueelle, ohitin sen ja tarkkailin ympäröivää maastoa. Sopiva spotti löytyi, auto parkkiin ja nauttimaan herkullisesta letusta ja munkista kera kahvien. Paikan miljöötä ja palvelua on myös pakko kehaista.
Inarissa viimeiset ruokaostokset ja tankkaus ennen Norjan puolelle siirtymistä. Tankkasin tankin piripintaan (50 l tankki) ja matkamittari näytti rangeksi 1100 km. Kova lukema, hyvässä mielessä. Näin isoksi autoksi kulutus oli käsittämättömän pieni. Olemme tehneet Norjan reissuja aikaisemminkin maastoautoilla tai ainakin sinne päin olevilla automalleilla, omalla vähän iäkkäämmällä Mitsubishi L200 lava-autolla, Ford Edgellä ja nelivetopassatilla. Bigsterin kulutuslukemat kun kertoi kahdella, oltiin mainittujen autojen kulutuslukemissa. Toki Bigsterin nelivetomallissa kulutus hieman nousee meidän käytössä olevaan autoon verrattuna mutta testien ja kuulemani perusteella erot ovat silti isot verrattuna mainittuihin autoihin, Bigsterin hyväksi.
Matka kohti määränpäätä sujui lähes yllätyksettä. Jossakin vaiheessa vaimoni halusi ajaa autoa. Tuumailin mielessäni, että mitenköhän hän mahtaa suhtautua autoon…en ole itsekään kovin pitkä tai iso, mutta hän on mallia pienehkö…vaatteet ostetaan yleensä xs osastolta. Penkin ja ratin säädöt kohdilleen ja menoksi. Vaimoni posottelikin seuraavat 70 km Norjan puolen epätasaisia ja kapeahkoja asfalttiosuuksia + pienen testin hiekkatiellä. Aluksi hän piti tuntumaa hieman kovahkona 90 km/h nopeudella ajettaessa, mutta muuten ok. Toisaalta Bigster muistutti häntä hieman Edgellä ja Mitsubishillä ajamisesta (kummastakin hän tykkäsi). Kun ajokokemusta kertyi erilaisista tienopeuksista ja tietyypeistä, utelin hänen tuntemuksiaan uudestaan. Itselleni kävi nimittäin niin, että kun olin ajanut autoa pidempään, mielipiteeni muuttui vielä paremmaksi. Niin kävi hänenkin kohdalla. Hän oli tyytyväinen autoon ja sen ajettavuuteen.
SKOGANVARRE VILLMARK – REISSUMME PÄÄKOHDE
Olen ja olemme käyneet täällä aikaisemminkin, mutta silloin omistaja oli toinen henkilö. Nykyisin paikkaa pitää suomalainen nimeltä Marjo, joka palvelee kotimaisella kielellämme ja lisäksi sujuvasti ruotsin kielellä. Pelkästään Marjon palvelualttiuden, ilon ja persoonallisen humoristisen palvelun takia tänne kannattaa tulla. Anteeksi artikkelin lukijat, minun pitäisi keskittyä kirjoittamaan autosta, mutta Marjo ja tämä paikka kannattaa ja pitää mainita muita reissun osioita laajemmin. Marjo tekee kaikkensa, jotta asiakkaat viihtyvät ja heidän iloisista ilmeistään päätellen se myös toteutuu, näin kävi meidänkin kohdallamme. Paikka on siistiytynyt huomattavasti viime käynniltäni. Kaikki on tiptop-mallilla ja alueelle majoittuneet kalastajat ja vierailijat ovat tyytyväisen näköisiä, lapsia myöten.
Kysellessäni alueen kalastuksesta Marjo antaa kattavan kuvauksen niin uistin- ja perhokalastajille, haukien, harjusten ja taimenten kalastuksesta kiinnostuneille kuin lohenkalastajille, unohtamatta pilkkijöitä, joita täällä myös käy keväisin. Yleisvesien lisäksi hänellä on käytössä niin sanottu privaattiosuus lohestajille. Myös muunlaista erikoiskalastusaluetta löytyy. Lisäksi neuvot, vinkit ja palvelut löytyvät vaeltajille ja metsästäjille. Toisinaan onnistuvat vienti-/noutopalvelutkin.
Kyselimme telttapaikkaa muutamaksi yöksi. Alueella on matkailuautoilla, asuntovaunuilla ja teltoilla majoittuneita ja paikka löytyisi myös meille – mikäli tahdomme. Marjo kuitenkin tuumi, että käykää kurkkaamassa mökkiä, joka olisi vapaana. Näin teimme ja voihan, se olikin reissumme viimeaikaisempiin majoitteisiin nähden sellainen upgreidaus ylöspäin, etteivät telttayöt enää käyneet mielessä. Hyvin varusteltu keittiö, siisti ”olohuonemainen” tila pöytineen ja sohvineen ja kaksi makuuhuonetta, oma wc ja suihku ja mikä näkymä terassilta. Ja tässä vaiheessa seuraava määränpäämme, kimmeltävä kaunis jäämeri alkoi olemaan haalea etäinen ajatus. Tänne me jäämme joksikin aikaa, suunnitelmista ja aikatauluista viis.
Muista palveluista mainittakoon yleiset suihkut, todella hyvin varusteltu korkeatasoinen leirirakennus, jossa on kalastajille käytössä pakkasarkku kalojen säilyttämiseen, kalastusvälineiden desinfiointi (pakollinen kaikille kalastajille), luvanmyynti, kota ja tietenkin rantasauna ja palju. Huippua.
Kalastamaan.
Takaraivossa kolkutti Pohjolan Perhokalastajat -lehden päätoimittajalle lupaamani artikkeli Skoganvarre Villmark campingin kalavesistä ja kalastuksesta. Siispä vesille pienestä matkaväsymyksestä huolimatta. Heti leirialueen rannasta on mahdollista saada nättejä harjuksia. Saimme leirialueen veneen käyttöömme ja kävimme tutkailemassa lähiympäristöä ja saimme kaloja, komeita n. 40 cm mittaisia harjuksia ja pari pienempää haukea, vaikka niitä emme edes yrittäneet. Hyvä startti, kalaa tässä on. Ja kuulemamme mukaan monipuolisesti. Veneitä on muutama, joihinkin saa sähköperämoottorin käyttöön. Pelastusliivit ovat pakolliset.
Seuraavien päivien aikana ajelimme Bigsterillä ympäri alueen kalavesiä. Sain Marjolta hyviä neuvoja eri kalalajien kalastuksesta ja eri kalapaikoista. Lisäksi Marjo neuvoi paikan, josta voisi saada hienoja kuvia Bigsteristä, tosin varoitti että hiekka/soratie voi olla paikoin huonokuntoinen. Oli se. Kuoppaa ja valumavesien uomia löytyi sieltä täältä, tie myös nousi ajoittain suht jyrkästi. Soraa ja irtokiveä oli tien päällä ja pariin otteeseen Dacia sutaisikin, renkaat pyörähtivät hieman tyhjää. Matkalla ylös huomasin vasemmalla puolen tiestä paikan, joka voisi olla hyvä kuvaamista varten. Kurvasin tieltä pois ja auton kameroiden avulla varovaisesti navigoin sopivaksi katsomaani paikkaan. Kuvaukset sujuivat hyvin, olimme tyytyväisiä ja lähdimme ajelemaan takaisin leirille. Kieli keskellä suuta matelimme hissukseen rinnettä alas. En olisi yrittänyt toteuttaa tätä retkeä meidän omalla autollamme, tai oikeastaan millään ns. normisedanilla tai farkulla, jossa ei ole nelivetoa ja enemmän maavaraa, perus 15 cm maavara ei täällä riitä. Alla olleelle etuvetoiselle Bigsterille tämä ei ollut vielä kummoinen haaste. Nelivetomallilla olisi voinut vaikka vähän leikitelläkin, painella kaasua. Tässä vaiheessa emme tienneet, että pahempaa maastoa on tulossa…
Savgnojavri
Skoganvarre Villmark -leirialueelta on kilometreissä mitattuna melko lyhyt matka kauniille erämaajärvelle nimeltä Savgnojavri. Marjo tuumasi, että se voisi olla meille käymisen arvoinen paikka. Tosin tiestö on huono ja hän kysyikin, millä autolla olemme liikkeellä. Meillä oli kasvanut jo kova luotto Bigsteriin, joten ostimme kalaluvat ja lähdimme matkaan.
Leirialueelta lähdetään kohti Suomea ja heti ensimmäinen tie oikealle ylittää sillan ja sillan jälkeen käännytään vasemmalle ja huonokuntoinen tieosuus alkaa. Tämä on n. kymmenen kilometrin pituinen pätkä, jonka ajamiseen meillä meni n. 1,5h/suunta. Ajaessamme Savgnojavrille, vastaan tuli tilanteita, joissa vaimo parahti, ettemme voi päästä tuosta ylös. Mäet olivat jyrkkiä, niissä oli irtosoraa tien päällä, isohkoja kiviä tuli tien pinnasta esille, lisäksi syvähköjä kuoppia ja veden uurtamia uomia. Kameroita seuraten, vaihtaen milloin näkymän jommallekummalle sivulle, välillä eteen, pääsimme luovimaan ilman osumia kiviin, tien reunassa oleviin pensaiden/puiden oksiin, jotka olisivat voineet jättää ikäviä naarmuja auton kylkeen. Takaisin järveltä ajaessamme reitti oli pahempi ajettava. Pariin otteeseen jäimme sutimaan paikalleen, jolloin täytyi peruuttaa alaspäin ja ottaa kovempi vauhti tai valita nousureitti uudestaan. Yksi mäki oli niin pahan näköinen, että se täytyi kävellä läpi ja miettiä miten sen selvittäisimme. Purin ylähuulta, vaimo piti kauhukahvasta kiinni ja matkaan. Dacia puski nätisti eteenpäin, kamerat avustivat ja metri metriltä matka jatkui. Mäki oli selkeästi suurempi haaste meille kuin autolle. Mäen päällä vaimoni tuumi, että hänellä on loistava kuski ja tämä auto meidän täytyy saada, se on niin hyvä.
Plussat:
– vähäkulutuksinen, keskikulutus oli tarkalleen 5,26 l/100km.
– tilat: tavaroille, kuljettajalle, matkustajille on tilaa moneen tarpeeseen riittävästi.
– maavara
– iso plussa kameroista. Kamerakuvan saa päälle siten, että se näyttää aina yhden auton sivuista selkeänä näkymänä, kun ajetaan maltillista nopeutta*. Tämä on todella iso apu näissä olosuhteissa (tai vaikkapa parkkipaikoilla). Näkymä on selkeä ja pystyy hyvin arvioimaan, mikä on etäisyys kiviin, oksiin, tai vaikkapa toiseen autoon, tolppaan tms., ettei tule ruhjeita tai turhia naarmuja auton kylkiin, keulaan tai perään. Emme halua enää autoa, jossa ei tätä ominaisuutta löydy. Olemme ajaneet lähiomaisemme omistamaa pari vuotta vanhaa saksalaista premium-autoa, jossa on myös kameranäkymät auton ympäri. Dacian kameranäkymä on paljon selkeämpi ja siten parempi. Omassa autossamme on vain peruutuskamera.
– ajotuntuma: joskus on tullut vastaan isohko tai iso auto, jossa ohjaustehostus on ollut turhan jämäkkä ja mm parkkipaikoilla ym. kaupunki”ruuvaamisessa” tai tiukemmissa tilanteissa huonoilla kinttupoluilla ajettaessa tämän tyylisellä ohjauksella varustetut autot ovat olleet raskaita kääntää. Ja olen omistanutkin joskus isoja autoja, joissa ohjaustehostus on ollut todella reipasta ja maantiellä isommilla nopeuksilla ajaessani auto on tuntunut levottomalta, tuntumaa tiestöön ei ole ollut ja isommat nopeudet eivät ole houkuttaneet. Dacia Bigsterissä ohjaus on kevyttä ja kääntäminen tiukemmissa paikoissa on helppoa, toisaalta ajotuntuma on suuremmillakin nopeuksilla ajettaessa ja ohitustilanteissa vakaa, hyvä. Eli tässäkin Dacia on onnistunut mielestäni hyvin.
– pidän myös automaattisesta ovien lukkojen avaus- ja sulkutoiminnosta. Kun auton lähelle kävelee avaimet taskussa, lukot aukeavat ja kun auton läheltä poistuu avaimien kanssa, ovet menevät lukkoon. Kätevää.
– karttatoiminto iPhone-puhelin kytkettynä järjestelmään: valittaessa iPhonen oma karttaohjelma, avautuu karttanäkymä sekä kuskin eteen mittaristonäytölle että isommalle ns. päänäytölle. Päänäytöllä on yleinen näkymä, mm. etäisyys kohteeseen, matkan kesto, saapumisaika jne. Kuljettajan edessä mittaristonäytöllä on ajo-ohjeet. Tämä oli sen verran kiva toiminto, että pidin tämän käytössä lähes koko reissun ajan. (Toim. huom.: Järjestelmä toimii samalla tapaa myös Android-puhelimissa, kun navigoimiseen valitsee Google Mapsin).
– auton äänet on hienosti saatu vaimennettua. Jonkin verran murinaa tulee varsinkin kovemmissa nopeuksissa esille, mutta ei missään nimessä häiritsevän paljon. Olimme kumpikin tyytyväisiä vaimon kanssa äänten vaimennukseen/esiintymiseen, keskustelu ja musiikin kuuntelu sujui mallikkaasti kaikissa vastaan tulleissa tilanteissa.
– peilit: peileistä näkymä on hyvä ja peileissä on varoitin, kun jommallakummalla sivulla on auto menossa ohi*.
– Moottori + automaatti: vaikka autolla on kokoa ja massaa perus-farkkua/sedania enemmän ja moottorin koko on ”vain” 1.8L, riittävät tehot kuljettamaan autoa ja hoitamaan kaikki eteen tulevat tilanteet kunnialla.
Miinukset:
Yhtään sellaista ominaisuutta ei autossa löydy, joka oikeasti häiritsisi. Niinpä kuvaisin seuraavia ominaisuuksia: voisi olla toteutettu toisella tavalla.
– Takaovien kahvat ovat nätisti piilotettuna nykytyyliin. Näin saadaan ilmanvastusta pienennettyä, ehkäpä tämä vaikuttaa kulutukseenkin jossakin määrin? Ratkaisu on myös kohtuullisen tyylikäs. Näiden käytettävyys ei kuitenkaan ole makuuni.
– Ohitustilanteessa painettaessa kaasupoljin reippaasti pohjaan asti, kestää pieni hetki ennen kuin auto reagoi kaasun painallukseen. Kevyemmällä kaasun painalluksella auto reagoi kuitenkin välittömästi.
Loppukaneetti:
Ehkäpä ajatuksiamme ja kokemuksiamme kuvaa hyvin seuraava: Reissun päätteeksi pyysimme vaihtotarjousta hyvin palvelleesta vm. 2020 autostamme vaihdossa Dacia Bigsteriin.
*Koeajoauto oli Dacia Bigster Hybrid 155 Extreme. Ko. auto on varustettu Parking Pack -lisävarustepaketilla (sis. pysäköintitutka edessä, katvealuevaroitin ja MultiView-kamera, jossa näkymät eteen, sivuille ja taakse).
Kirjoittanut: Jukka Heikkinen
