Dacialle saat nyt entistäkin enemmän vastinetta rahalle


17.6.2024

Kesällä voimaan astuva uusi eurooppalainen Global Safety Regulation 2 (GSR2) -lainsäädäntö edellyttää, että kaikissa uusissa autoissa on oltava varusteita, jotka parantavat liikenneturvallisuutta kaikille, mukaan lukien jalankulkijat ja pyöräilijät. Perinteisesti tällaisten kehittyneiden varusteiden lisääminen uusiin autoihin kasvattaa autojen hintaa merkittävästi, erityisesti edullisimmissa hintaluokissa. Dacia on kuitenkin päättänyt tehdä malleistaan GSR2-asetuksen mukaisia pitäen samalla hinnan muutokset erittäin maltillisina, jopa nollassa.

Sanderossa, Sandero Stepwayssa ja Joggerissa on jatkossa kaikilla varustetasoilla vakiona peruutustutka, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ylinopeusvaroituksella, kaistavahti ja kaista-avustin, aktiivinen hätäjarrutustoiminto (AEBS), kuljettajan vireystilan valvonta sekä sadetunnistin.

Lain vaatimusten mukaisesti ajoavustimet aktivoidaan oletusarvoisesti aina, kun auto käynnistetään. Helpottaakseen kuljettajan keskittymistä itse ajamiseen, on Dacia kehittänyt MySafety-painikkeen, jolla kuljettaja voi halutessaan poistaa osan ajoavustimista tai niiden varoitusäänet käytöstä. Tämä onnistuu MySafety-painikkeen tuplapainalluksella. Saman painikkeen kertapainalluksella kuljettaja voi vastaavasti palauttaa kaikki ajoavustimet tai niiden merkkiäänet takaisin käyttöön.

Dacian uusiin autoihin lisätään myös tehtaalla Rescue QR Code, joka on selvästi näkyvissä auton tuulilasissa ja takaikkunassa. Onnettomuuden sattuessa tämä koodi tarjoaa pelastajille kaikki tarvittavat tiedot, jotta nämä voivat reagoida hätätilanteeseen ja tehdä auton suhteen tarvittavat toimenpiteet mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Samalla kun autojen turvavarusteisiin on tehty parannuksia, on myös Sandero / Sandero Stepway-mallistoa muokattu entistä kattavammaksi ja autojen sisältöihin on tehty hienoisia muutoksia. Uuden malliston kaikissa autoissa on esimerkiksi USB-C-liitäntä.

Sanderon kokonaishinnat ovat muutoksista huolimatta säilyneet täysin ennallaan. Tästedes voit valita Sanderon kolmella eri varustetasolla, jotka ovat Essential, Expression ja Journey. Moottorina Sanderossa on aina turboahdettu 90 hv bensiinimoottori. Ylimmällä Journey-tasolla on uutena CVT-automaattivaihteisto. Uutta Sanderossa ovat lisäksi metallivärit Schiste harmaa sekä aiemmin vain muiden Dacia-mallien Extreme-varustetasolta tuttu Cedar vihreä. Uutta ovat myös näyttävät 16’’ Randia kevytmetallivanteet Expression- ja Journey-varustetasoilla. Uudessa Journey-versiossa on lisäksi vakiona muun muassa automaatti-ilmastointi, älyavainkortti, haineväantenni ja pysäköintitutka edessä.

Sandero Stepway on ainoa Dacia, joka on saatavilla täysin uudessa Safari beige -metallivärissä. Muita uusia metallivärejä ovat Schiste harmaa ja Cedar vihreä. Tästedes Sandero Stepwayn voi valita kahdella varustetasolla, Expression ja uutena rouhea Extreme, joka on jo tuttu Dacia Joggerista ja Dusterista. Moottorivalikoimassa on 90 hv turboahdettu bensiinimoottori, joko manuaalivaihteisena tai automaattina, sekä pirteä 110 hv turboahdettu bensiinimoottori manuaalivaihteiston kera. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat yhdistettävissä uuteen Extreme-varusteluun, joka sisältää muun muassa mustat 16” kevytmetallivanteet, automaatti-ilmastoinnin, älyavainkortin, likaa ja kosteutta hylkivän MicroCloud-erikoisverhoilun, mustan haineväantennin, mustat pyöränkaaren suojat sekä kuparinvärisiä yksityiskohtia niin auton sisällä kuin ulkopuolellakin.

Monikäyttöiseen Dacia Jogger-tilafarmariin voi tästedes valita Suomessakin hyvin suosituksi nousseen Cedar vihreän metallivärin myös Expression-varustetasolla. Uutta on GSR2:n edellyttämien ajoavustinten lisäksi Jogger Hybrid 140 -voimalinjan yhteydessä tuleva uusi 7’’ mittaristo, joka Jogger Hybridin ohella löytyy täysin uudesta Dusterista. Automaattivaihteinen, ajossa latautuva Jogger Hybrid 140 on saatavilla 5-paikkaisena Expression-varustelulla ja 7-paikkaisena pykälää kattavammalla Extreme-varustelulla.

Uutuuksista nopeimmin, jo heti alkukesäksi, Suomeen ehtivät ensimmäiset Jogger Hybridit, ja niin Sandero kuin Sandero Stepway -mallejakin saapuu maahan kesän aikana. Uuden malliston alkaen-hinnat: Sandero 16 899 €, Sandero Stepway 19 399 €, Jogger 20 699 € ja 7-paikkainen Jogger alk. 21 699 €.

TUTUSTU SANDEROON
TUTUSTU SANDERO STEPWAYIHIN
TUTUSTU JOGGERIIN

Palaa uutisiin