Uusi Dacia Duster: Talvi tulee kaikkialle, Duster menee mihin vain

uusi-dacia-duster

» Dacia Duster esittely

14.11.2013

Jokainen, joka on hankkinut uuden nelivetoisen Dusterin, voi huoletta odottaa lumen ja jään saapumista, Dusterin ”menen minne haluan” -ajattelu toteutuu parhaiten vaikeimmissa olosuhteissa.

Uusi Duster on suurelta osin tuttu, turvalliseksi ja käytännölliseksi – ja tietenkin erittäin edulliseksi – havaittu auto. Siinä on kuitenkin myös joukko lisämukavuutta ja -tehokkuutta lisääviä päivityksiä sekä ulkomuodossa että sisällä.

Dacia Dusterin menestystä kuvaa hyvin se, että vuoden 2010 ensiesittelystään lähtien, siis kolmessa vuodessa, Duster on saanut runsaat 450 000 omistajaa. Suomessa Duster autoilijoita on tällä hetkellä lähes 1800. Uuden Dacia Dusterin ennakkomyynti on käynnistynyt. Varsinainen lanseeraus tapahtuu Suomessa vuoden vaihteessa.

Uutta on ulkonäössä, varustelussa ja moottorivaihtoehdoissa. Nyt Dacia Duster on aiempaakin parempi – edullisen hinnan säilyessä ennallaan!

Tehokkaita ulkoisia muutoksia, sisällä lisää varustelua ja mukavuutta

uusi-dacia-duster-2

Dusterin hyväksi havaittuun perusmuotokieleen ei uudistusten yhteydessä haluttu puuttua kuin vähän. Sitä päivitettiin hiukan enemmän nelivetoisuuden suuntaan. Näin uuden Dusterin luonne paljastuu yhä selkeämmin.

Etuosan uusi ilme tulee krominvärisestä etusäleiköstä, aiempaa alemmas sijoitetusta ilmanottoaukosta, uusista kaksoisoptisista ajovaloista sekä päiväajovaloista.

Uudet Duster-nimikoidut kattokaaret korostavat auton SUV-luonnetta ja 16-tuumaiset kevytmetallivanteet voimistavat auton vahvaa ilmettä. Takaosassa uutta on kromisomisteiden käyttö takavaloissa ja pakoputken päässä. Samoin uusi ”4WD”-tunnus kuuluu uuden nelivetoisen Dusterin tunnusmerkkeihin.

Duster on ketterä käsitellä, sillä se on mitoiltaan kompakti, pituus 4,31 m ja leveys 2,0 m (sivupeilit mukaan lukien). Korkea istuinasento mahdollistaa hyvän näkyvyyden eri suuntiin ja kuljettajan on helppo havaita erilaisia esteitä maastossa, jolloin liikkumisesta tulee turvallisempaa.

4×4-versio on aito maastoauto. Sen korkea 210 cm maavara, metallinen suojalevy moottorin alla sekä kunnon ylityskulmat (lähestymiskulma 29.3°, ramppikulma 23° ja poistumiskulma 34.9°) antavat mahdollisuuden kunnolliseen maastossa liikkumiseen.

Kojelauta on myös kokonaan uusi. Muhkeaan keskikonsoliin on löytänyt paikkansa myös MediaNav-multimediajärjestelmä. Uuden Dusterin istuimet on uusittu, niiden muotoilu tarjoaa entistä mukavamman matkustamisen. Takaistuinten selkänoja on myös kokenut uudistuksen ja istuinverhoilussa on uusia vaihtoehtoja sisältäen myös uudistuneen nahkaverhoilun.

Lisää varustelua, Dacian edulliseen hintaan

uusi-dacia-duster-3

Uudessa Dusterissa on joukko varusteita, jotka yleensä tavataan vain huomattavasti kalliimmissa autoissa. Dacian tapaan varustelutason nosto on haluttu pitää edullisena.

Vakiona uudessa Dusterissa on tyylikäs 2DIN-kokoinen Dacia Plug&Radio, jonka helppokäyttöiseen ja tehokkaaseen teknologiaan kuuluvat radio, MP3-yhteensopiva CD-soitin, Bluetooth® liitäntämahdollisuus sekä integroidut AUX- ja USB-pistokkeet.

Uuteen Dacia Dusteriin saa nyt suomenkielisen Media Nav -multimediajärjestelmän, joka sisältää satelliittinavigointijärjestelmän, radion, AUX- ja USB-liittimet, Bluetooth®-yhteyden musiikin suoratoistolla ja puhelintoiminnoilla. Media Nav -järjestelmää on helppo käyttää ison 7” (18 cm) kosketusnäytön avulla.

Uusien, miellyttävien ja ajamista helpottavien varusteiden listalle kuuluvat myös vakionopeussäädin / nopeudenrajoitin, pysäköintitutka takana sekä ulkoilman lämpötilan näyttö. Sähkötoimisten ikkunoiden katkaisijat on nyt sijoitettu oviin ja kuljettajan puolella ne toimivat yhden painalluksen toiminnalla versiosta riippuen.

Dacia Duster on alusta lähtien tunnettu tilavana autona. Uudessa Dusterissa on vielä aikaisempaakin enemmän matkustamo- ja tavarankuljetustilaa.

Tavaratila on 475 litran kokoinen ja autossa voidaan kuljettaa jopa 2,7 metrin pituista esinettä. Myös tavaratilan suoja on täysin uusi ja sen avulla on helppoa järjestellä tavaratila eri käyttötarkoituksiin.
Uutta aktiivista ja passiivista turvallisuutta

ESC-ajonvakautusjärjestelmä on vakiovarusteena uudessa Dacia Dusterissa. Järjestelmä auttaa kuljettajaa pitämään auton linjassaan myös vaikeimmissa olosuhteissa, pidon heikentyessä kaarteessa tai erittäin liukkaalla alustalla ajettaessa. Vakiovarusteena tulee myös EBA-hätäjarrutusavustin, joka on yhdistetty lukkiutumattomaan ABS-jarrujärjestelmään.

Taatakseen matkustajille erinomaisen turvallisuuden, uusi Dacia Duster on varustettu kuljettajan ja etumatkustajan turvatyynyillä sekä päätä ja rintakehää suojaavilla sivuturvatyynyillä.

Jos kuljettaja tai etumatkustaja jättää turvavyön kiinnittämättä, auto huomauttaa tilanteesta sekä ääni- että valomerkillä. Takaistuimen sivupaikoilla on Isofix-kiinnityspisteet helpottamaan turvallisen lastenistuimen kiinnittämistä.

Uusi TCe 125 bensiinimoottori

TCe 125 bensiinimoottori esitellään ensimmäisenä uudessa Dacia Dusterissa. TCe 125 on nelisylinterinen 1,2 -litrainen suorasuihkutus-turbomoottori, joka tuottaa 90 % maksimiväännöstä jo 1500 r/min. Uusi voimanpesä on erittäin tehokas ja taloudellinen. Sen käyttötaloutta korostaa 6,3 litran polttoaineen kulutus ja säännöllisiä huoltokustannuksia pienentää ketjulla toteutettu jakokoneisto. TCe 125 moottorin yhteyteen tulee kuusinopeuksinen käsivalinteinen vaihteisto ja se on saatavilla ainoastaan etuvetoisena.

Muut moottorit

Toinen saatavilla oleva bensiinimoottori on tuttu 1.6 16V 105 hv:n moottori, joka on edullinen ja luotettavaksi todettu perusmoottori. Dieselvaihtoehtona on 1.5 dCi –moottori, yksi maailman parhaista dieselmoottoreista, jota käytetään useamman merkin ja mallin voimanpesänä. Uudessa Dacia Dusterissa tämä hiljainen ja sivistynyt moottori on 110 hevosvoimainen ja sen maksimivääntö 240 Nm on käytettävissä jo 1750 kierrosluvulta, joka takaa hyvän ajomukavuuden. Tämä dCi 110 moottori on saatavilla sekä etu- että nelivetoisena.

Taloudellisuutta ja mukavuutta

uusi-dacia-duster-4

Dusterin ECO-toiminto auttaa pienentämään polttoaineenkulutusta. Kun toiminto on aktivoitu, järjestelmä optimoi mm. moottorin tehoa sekä matkustamon lämmön hallintaa pienemmän kulutuksen aikaansaamiseksi matkustajien mukavuuden kuitenkaan kärsimättä.

Vaihteen vaihtamisvalo näyttää visuaalisesti kuljettajalle parhaan hetken ylös- tai alaspäin vaihtamiselle. Se auttaa kuljettajaa parantamaan polttoainetaloudellisuutta ja pienentää luonnollisesti myös CO2-päästöjä.

Uuden Dusterin akustiseen mukavuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Äänieristystä on parannettu kaikilla osa-alueilla, näin renkaiden, ilmavirran tai moottorin äänet eivät tunkeudu enää yhtä voimakkaana matkustamoon.

Dacia hyötyy Renaultin osaamisesta laadukkuudessa sekä Renault-Nissan allianssin vahvistetuista valmistusprosesseista ja standardeista. Tutkimuksessa, joka käsitti 29 000 asiakasta Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa, Belgiassa ja Italiassa, Dacia nimettiin luotettavimmaksi merkiksi vuonna 2012. Myös viimeisten neljän vuoden aikana Dacia on voittanut useammalla mallilla Weltmaister -palkinnon, joka annetaan saksalaisen Autobild lehden toimesta parhaiten jälleenmyyntiarvonsa pitäneelle autolle.

Luotettavuutta lisää Dacian kaikille malleilleen myöntämä 3 vuoden / 100 000 kilometrin takuu ja takuun voimassaoloajan on lisäturvana Dacia Tiepalvelu 24 h vuorokaudessa veloituksetta.

Dacia myynti vahvassa kasvussa niin Euroopassa kuin Suomessa

Dacia on kasvattanut myyntiään viimeisen vuoden aikana niin Euroopassa kuin Suomessakin kiitos täysin uudistuneen malliston. Euroopassa Dacia myynnin kasvu syyskuun loppuun mennessä oli 20,6 % kun kokonaismarkkina oli 3,9 % jäljessä edellistä vuotta. Vastaava kasvuprosentti Suomessa lokakuun loppuun mennessä oli 17,4 % kokonaismarkkinan ollessa 7,3 % edellistä vuotta jäljessä.

Yhteensä Dacia autoja on myyty reilut 2,5 miljoonaa.

Dacia Duster mallisto ja ennakkohinnat Suomessa:

Suomen mallisto koostuu kahdesta bensiini- ja yhdestä dieselmoottorista. Varustetasoja on kaksi; Ambiance ja Laureate. Ambiance-varustetasolla vakiovarustukseen kuuluu mm. ilmastointi, Plug & Play radio CD, etu- ja sivuturvatyynyt, ajovakauden hallintajärjestelmä luistonestolla, kauko-ohjattu keskuslukitus, mustat kattokaiteet, ohjauspyörän korkeudensäätö, sähkötoimiset etulasinnostimet. Laureate-tasolla näiden lisäksi vakiovarusteena on mm. ajotietokone, korinväriset etupuskurit (mustat alaosat) ja ovenkahvat, lämmitetyt etuistuimet, sumuvalot, sähkötoimiset ja lämmitettävät ulkopeilit, sähkötoimiset takalasinnostimet sekä ulkolämpötilan mittari.

Duster 1.6 16v 4×2 Ambiance 16 878 €
Duster TCe 125 4×2 Laureate 18 123 €
Duster dCi 110 4×2 Laureate 19 998 €
Duster dCi 110 4×4 Laureate 22 555 €

Palaa uutisiin